torstai 29. joulukuuta 2016

Maalia Pentikin sydämiin, paint for Pentik's products


Uutta ilmettä harmaalla maalilla. Pentikin pyyhenipsut ja magneetit olivat sinisiä ja servettitelineessä oli myös sininen sydän kuultavanvalkoisella pohjalla.





tiistai 27. joulukuuta 2016

Virkatut kukkarintaneulat, crocheted brooches



Virkkasin mustavalkoisia kukkia Jan Eatonin Virkkaajan vinkit -kirjasta (s.115) löytyvällä ohjeella.




Valmiit kukat ompelin kiinni rintaneulapohjiin. Molemmat langat Novitan Tennessee.

torstai 22. joulukuuta 2016

Piparkakkutalo, gingerbread house


 Leivoin valmiista pakastetaikinasta piparkakkutalon. Kuorrute on tomusokeria ja sitruunamehua. Jouluiloa kaikille! 💝





tiistai 20. joulukuuta 2016

Unikko-kauluri pojalle, neck warmer for a boy



Neuloin Unikko-kaulurin myös pienelle pojalle. Olen samalla ohjeella neulonut aiemmin tämän kaulurin tytölle. Tällä kertaa lankana oli ihana Austermann Bambou Soft. Ohje löytyy Ulla-neuleen nettisivuilta

torstai 15. joulukuuta 2016

Keppihevosen häntä, hobby horse´s tail




Keppihevonen sai varteensa virkatun päällisen ja hännän Novitan beigestä Tennessee-langasta. Valmis päällinen oli helppo kiinnittää ompelemalla, sillä myös keppihevosen pää on kiinnitetty ompelemalla varteen ja käytin samoja valmiita reikiä.