tiistai 25. syyskuuta 2018

Poliisiauto askartelu, police car craft

Maitopurkista poliisiautoksi. Ohjeet löytyivät Outi Paasin Näin me askartelemme! -kirjasta (Otava 1983, s.27). Ohjeessa mainittua lateksimaalia meillä ei ollut, joten maalasimme akryylimaalilla. Purkki pohjamaalattiin valkoisella maalilla, joten akryylimaalia tarvittiin muistaakseni vain yksi kerros. Ilman pohjamaalausta akryylimaalia tarvitaan useampi kerros. Samalla ohjeella olemme aiemmin tehneet tämän paloauton ja tämän jäätelöauton.

Pohja kiinni
Pohja auki
Etuvalot

tiistai 11. syyskuuta 2018

Peltisydän, tin heart


Pääsin kokeilemaan peltitöitä. Kaksi peltisydäntä pakotettiin kuperiksi ja "ommeltiin" metallilangalla yhteen.

torstai 6. syyskuuta 2018

Violetit tyynynpäälliset, purple pillow covers

Violetteja tyynynpäällisiä on yhteensä 4 kpl. Kangas oli niin läpikuultavaa, että ompelin tyynynpäälliset kaksinkertaisesta kankaasta, että sisustyynyt eivät kuulla lävitse.

tiistai 4. syyskuuta 2018

Raparperimuffinssit, rhubarb muffins

Leivoin raparperimuffinsseja soveltaen tätä Valion raparperimuffinssit -ohjetta. Söimme niitä toffee-kinuskijäätelön kanssa.