torstai 15. helmikuuta 2018

Judy-tädin puddinki, Aunt Judy's pudding



Sain äidiltäni käsin kirjoitetun reseptin Judy-tädin puddinkiin. Reseptin erikoisuus on kiehuvan veden lisäys kakun päälle ennen paistamista. Lopputulos on mutakakkumainen, mutta ei niin kiinteä kuin mutakakku. Kakun pintakerros on huokoinen ja paistovuoan pohjalta voi lusikoida suklaista kastiketta kakkupalansa päälle. Kakku sopii lämpimänä hyvin vaniljajäätelön kaveriksi.


Judy-tädin puddinki

2½dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Vehnäjauho, sokeri, leivinjauhe ja suola sekoitetaan yhteen.

4 rkl (n. 100g) voita tai margariinia sulatetaan.

3 rkl kaakaojauhetta
1 dl maitoa
1 muna kevyesti vatkattuna

Kaakaojauhe, maito ja kananmuna sekoitetaan voisulaan.

Sekoita yhteen kuivat aineet ja neste (mahd. myös 1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta).

Voitele tasapohjainen vuoka (halkaisija 20cm ja syvyys vähintään 5cm), levittele taikina siihen. Vuoan riittävä syvyys on tärkeää, että taikinan päälle mahtuu lisäämään kiehuvan veden! (Kuvassa näkyvä vuokani on siis liian pieni.)

Sekoita:
2 rkl kaakaota
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria

Ripottele kakun pinnalle.

Kaada lopuksi päälle 2 dl kiehuvaa vettä.

Paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Valkoiset kangastulppaanit, white fabric tulips

Valkoisia kangastulppaaneita. Kukat ovat valkoista satiinia, joiden sisällä on ohut vanulevy. Grillitikkuvarret on päällystetty kukkateipillä. Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Samalla ohjeella myös oransseja ja punaisia tulppaaneja.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Virkattu lattiatyyny, round floor pillow


Virkkasin pyöreän lattiatyynyn Molla Mills'in Virkkuri-kirjan Pastillityyny-ohjeella. Materiaalina Lankavan Esteri-ontelokude ja koukun nro 10. Ohjeesta poiketen virkkasin kappaleet yhteen. Valmiin tyynyn halkaisija on n. 36cm ja korkeus n. 20cm.